Pjelaxin esikoulu

Toiminta-ajatus ja pedagoginen toteuttaminen
Esiopetus muodostaa perustan lapsen elinikäiselle oppimiselle. Leikki on lapsen kehityksen kannalta tärkeintä toimintaa. Leikkiessään lapsi kehittyy motorisesti, sosiaalisesti, henkisesti ja älyllisesti. Pjelaxin esikoulu pyrkii esikouluvuoden aikana antamaan lapselle moraalisen ja yleissivistävän perustan. Lapsen tulee tuntea olonsa turvalliseksi esikoulussa ja hänelle on tarjottava mahdollisuus vahvistaa itsetuntoaan ja -luottamustaan.

Sisältöalueet
Äidinkieli ja kieli, matematiikka, sosiaalinen ja eettinen kasvatus, liikuntakasvatus, luova toiminta, ympäristö- ja luonnontieto, terveyskasvatus, uskontokasvatus ja Meidän Närpiömme.

Pjelaxin esikoululla on omat tilat Pjelaxin koulun yhteydessä.

Esikoulu käyttää koulun veistoluokkaa ja voimistelusalia. Talviaikaan harjoittelemme luistelemista kaukalossa. Koulun lähellä on pururata, jossa voimme harjoitella hiihtämistä tai lähteä retkelle nauttimaan luonnosta. Esikoululaiset käyvät säännöllisesti uimahallissa koululaisten kanssa. Kirjastoauto käy Pjelaxin esikoululla joka toinen viikko. Esikoulu noudattaa viikkosuunnitelmaa, jossa käsitellään eri teemoja.

Esikoulupäivä 8.30 - 13.00

- esikoulu alkaa ulkoilulla

- kokoontuminen, ajankohtaiset tapahtumat, eri teemat

- ”omavalintaista” toimintaa

- ruokailu koulun ruokasalissa muiden oppilaiden kanssa

- yhteinen ryhmä, leikkihetki sisätiloissa

- ulos koululaisten kanssa välitunnille

- satuhetki

- ulkoleikkejä

- kotiinlähtö

Oppilaat
Syksyllä 2009 Pjelaxin esikoulussa on 8 oppilasta.

Henkilökunta
Esiopettaja Monica Forsström